Talviurheilun harrastajia on reippaasti ympäri maailmaa. Tämän asian myötä myös markkina on valtava harrastus- ja liikuntavälineiden suhteen.

Perinteisesti talviurheilumuotia on syytetty käytännöllisyydestä, jonka kustannuksella on unohdettu esteettisyys. Asiaan on kuitenkin tullut muutosta viimeisten vuosien aikana, kun esimerkiksi suomalainen Joutsen-brändi on alkanut panostaa kovasti esteettisyyteen.

Laatu ensisijaisessa roolissa

Talviurheilulajit poikkeavat monesta muusta siten, että niissä liikunnallisuuden rooli korostuu. Tämän asian takia korkea laatu ja hengittävyys ovat tärkeissä roolissa. Laskettelemisesta olisi vaikeaa tulla yhtään mitään, jos esimerkiksi liikkeelle ei olisi tarpeeksi tilaa. Murtomaahiihdossa on taasen tärkeää, että vaatteella on mahdollisuus hengittää. Sykettä nostattavat lajit vaativat sen, että ihminen saa myös hengittävyyttä pysyäkseen raikkaana ja jaksaakseen jatkaa lenkkiä eteenpäin.

Omistusta ja toimintaa kansainvälisille markkinoille myös Suomesta käsin

Suomesta on niin ikään tullut useita valmistajia, joiden tuoteportfolioon kuuluu talviurheilumuoti. Esimerkiksi Joutsen Finland valmistaa laadukkaita untuva- ja kevytuntuvatakkeja miehille ja naisille, jotka sopivat niin ikään urheilemiseen. Tyylikkäät takit valmistetaan Suomessa. Ne tunnistetaan kauniista ulkoasusta sekä upeasta muotoilusta. Korkealaatuisissa tuotteissa on usein myös trendikäs turkis sekä irtohuppu kauniina yksityiskohtina. Suunnittelijat tulevat kotimaasta, ja heihin lukeutuvat mm. Samu-Jussi Koski, Ritva Falla sekä Jasmine Julin-Aro.

Suomalaisen Amer Sportin omistuksessa oleva Salomon on niin ikään tunnettu käytännöllisestä muotoilusta funktionaalista liikuntaa varten. Se hankki ranskalaistaustaisen yrityksen 2000-luvun alkupuolella. Sillä on kova kasvuvauhti, ja se haastaakin jättiyrityksinä tunnetut Niken ja Salomonin. Salomon panostaa mm. lasketteluhousuihin sekä -takkeihin.

Talviurheilumuotia voi seurata alan tapahtumissa

Talviurheilumuoti ei olekaan yhtä kilpailtu ala kuin perinteinen muotiteollisuus. Yleensä esitellään kaksi erilaista mallistoa eri sesongeille, mutta talvimuodissa voidaan olosuhteiden takia esitellä vain yhtä. Tämän asian johdosta muotinäytöksiä tai -viikkoja järjestetään talviurheilun suhteen harvemmin, sillä volyymia ei ole niin paljoa.

Tulevan kauden talviurheilumuotiin voi tutustua esimerkiksi alan tapahtumissa. Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä Skiexpo on hyvä esimerkki tapahtumasta, jossa voi tutustua alan tuotteisiin. Perinteiset toimijat ovatkin esittelemässä tulevan kauden mallistoaan ja toimintaansa. Alan vallitsevat trendit voikin havaita siellä, sillä värejä ja muotoja voi helposti vertailla keskenään kulkemalla osastolta toiselle.

Monet perinteiset muotialan toimijat eivät ole suunnanneet talviurheilumuodin pariin. Syitä on erilaisia. Toisten mielestä markkina voi olla liian pieni tai haastava, sillä se on riippuvainen yhdestä sesongista. Jos talvi on erityisen lämmin, jäävät paksut laskettelutakit ostamatta lumen puutteen takia.