Talviurheilu on suomalaisille tärkeä asia, joka on monessa perheessä lähes verrattomassa asemassa. Ei siis mikään ihmekään, että se on inspiroinut useammassa perheessä jopa kisaamiseen asti. Tällä tavalla siitä muodostuu kaikkien juttu. Tässä listassa on muutamia urheilijoita, joiden sisarukset kisaavat niin ikään talvisten lajien parissa.

Iivo ja Kerttu Niskanen

Suomen maajoukkueessa kisaavat Iivo ja Kerttu Niskanen ovat sisaruksia. Vuonna 1992 syntynyt Iivo on muutaman vuoden nuorempi isosiskoaan Kerttua, joka on toiminut kotona suunnannäyttäjänä hiihtoladuille. Iivo on toistaiseksi pärjännyt heistä kahdesta menestyksekkäämmin, sillä hän on voittanut kultaa vuonna 2014 Sotsin olympialaisissa. Isosisko ei tosin paljoakaan kalpene hänelle, sillä Kertulla on kolme arvokisamitalia, joista kaksi on viestistä ja yksi parisprintistä Aino-Kaisa Saarisen kanssa.

Vaikka Niskaset ovat kotoisin samasta perheestä, edustavat he kotimaassa eri seuroja. Iivo on kirjoilla Vuokatti Ski Teamissa, kun taas Kerttu edustaa Suomessa Vieremän Koittoa. Isosisko kuitenkin asuu tällä hetkellä Vuokatissa. Molemmilla sisaruksilla on todella menestyksekäs taival takana kotimaan kisoista, joissa he ovat saavuttaneet useita meriittejä.

Heillä on lisäksi kolmas kuuluisa sisar, joka on vaatesuunnittelijana työskentelevä Katri Niskanen. Hän on tullut tutuksi suurelle kansalle muotisuunnitteluun keskittyneestä tosi-tv-ohjelmasta, jonka hän voitti.

Hannu Manninen ja Pirjo Muranen

Rovaniemeltä kotoisin oleva Hannu Manninen ja entinen maastohiihtäjä Pirjo Muranen ovat niin ikään tunnettuja merkkihenkilöitä suomalaisessa talviurheilussa. Molemmat ovat saavuttaneet merkittävästi menestystä niin maastohiihdon kuin yhdistetyn puolella.

Vuonna 1978 Hannu Manninen kuuluu yhdistetyn menestyneimpiin urheilijoihin. Hän on voittanut useita arvokisamitaleita joukkuekilpailuissa. Lisäksi hän on voittanut kymmeniä maailmancupin osakilpailuja uransa aikana.

Hannu Manninen jätti menestyksekkään uransa kesken muutamia vuosia sitten. Monen iloiseksi yllätykseksi hän teki paluun kesällä 2016, kun hän palasi takaisin laduille kilpailemaan. Hän on myös osallistumassa Lahden MM-kisoihin.

Pirjo Muranen on niin ikään omaa sukuaan Manninen. Hän on edelleen tuttu suuremmalle yleisölle Mannisena. Vuonna 1981 syntynyt urheilutähti on Hannun pikkusisko, joka on elovenamaisella ulkonäöllään valloittanut suomalaisten sydämet. Hän on lisäksi menestynyt erinomaisesti maastohiihdossa, jossa hän oli erikoistunut sprinttiin. Hän on voittanut useita arvokisamitaleita niin sprintin kuin parisprintin parissa. Viestimitaleita on niin ikään useita kappaleita.

Muranen on toiminut aktiiviuransa jälkeen kommentaattorina televisiossa. Hän on niin ikään tuttu mainoskasvo mm. erilaisten terveystuotteiden parista.