29.01.2010
"Huippu-urheilijan
ympäristöaktiivisuus innosti mukaan olympiamatkalle"
KILPAKUMPPANIT, YLEISÖ JA YRITYSMAAILMA HELPOTTANEET HANNU MANNISEN PALUUTA
Samalla, kun Hannu
Manninen muutti yllättäen olympiasuunnitelmiaan, hän sai yhtä
yllättäen myös kaksi uutta yhteistyökumppania. Ympäristöhuoltoon
erikoistunut palveluyritys Papros Oy päätti panostaa Manniseen
samalla, kun hän itse päätti panostaa Vancouverissa myös
normaalimäen yhdistetyn kilpailuun. Yhteistyösopimus
allekirjoitettiin perjantaina Helsingissä Crush Cocktail &
Lounge Barissa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Myös
sykemittareita valmistava Suunto Oy liittyi olympialaisten
kynnyksellä Mannisen tukijoukkoihin omasta aloitteestaan oltuaan jo
aiemmin rovaniemeläiskonkarin partnerina kaudella 2006-2007.
-Kilpakumppaneiden ja
yleisön positiivisen vastaanoton lisäksi myös yritysmaailma on
helpottanut paluuni onnistumista kilpakentille. Olen otettu Paproksen
ja Suunnon kaltaisista lähestymisistä. Yleensä urheilija saa itse
olla kolkuttelemassa yritysten ovilla. Esimerkiksi Paproksen kanssa
ajatusmaailmamme kohtasivat mukavasti jo ennen yhteydenottoa, kertoi
Manninen samalla, kun raapusti nimensä ympäristöhuoltoyhtiön
sopimuspaperiin.
Lehtijuttu innosti Paproksen toimitusjohtajan Pasi Someron (oik.)
mukaan Hannu Mannisen tukijoukkoihin.
LEHTIJUTTU POIKI SPONSORIN
Manninen oli kertonut
vuodenvaihteen lehtihaastattelussa uudenvuodenlupauksestaan panostaa
jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen. Iltalehdessä ollut
artikkeli oli osunut Paproksen toimitusjohtajan Pasi Someron silmiin
ja, kun Manninen oli jo entuudestaan puolituttu, palaset alkoivat
loksahdella paikoilleen.
-Hannu Manninen ei ole
meille tuntematon suuruus, sillä hän piipahti 2008 yhdessä
yrityksemme asiakastilaisuudessa. En tiedä, oliko sanoma mennyt
tuolloin perille, mutta huippu-urheilijan poikkeuksellinen
ympäristöaktiivisuus innosti meidät joka tapauksessa mukaan hänen
olympiamatkalleen, taustoitti johtaja Somero lehtijutusta virinnyttä
yhteistyötä.
"VALMIIKSI OIKEALLA
ASIALLA"
-Kun kaveri on jo
valmiiksi oikealla asialla, niin hänen valovoimaisen persoonansa
hyödyntäminen ympäristöasioiden viestittämisessä
isännöitsijätoimistoille, huoltoyhtiöille ja taloyhtiöiden
asukkaille on poikkeuksellisen luontevaa. Hannu auttaa meitä meidän
työssämme ja me puolestamme tuemme häntä hänen tavoitteissaan
niin Vancouverissa kuin ensi vuoden MM-kisoissa Oslossa, valaisi
Somero myös seuraavan kilpailukauden kattavan sopimuksen
hyödyntämistä.
-Me päätimme
yrityksessämme leikkimielisesti omia olympiakisojen yhdistetyn
hiihdon normaalimäen avauskilpailun nimikkokisaksemme, kun se on
samalla Hannun ensimmäinen koitos kumppaninamme, veisteli Paproksen
toimitusjohtaja Somero Mannisen aikataulumuutoksen mukanaan tuomasta
uudesta tilanteesta.
Mannisen
pääsponsorina jatkaa edelleen Ramirent Finland Oy. Vuoden 2007
yhdistetyn hiihdon maailmanmestarin muita partnereita ovat
verkkoyhtiö Sitefactory Oy ja Tonalin-lisäravinteita valmistava
Polar Pharma Oy sekä olympiajoukkueen pukija Halti. Välinepuolella
Manninen luottaa Fischerin hiihto-
ja mäkisuksiin sekä hiihtokenkiin, Jalaksen mäkimonoihin sekä
Startin sauvoihin ja voiteisiin.
Takaisin
|