|
|
|
Uutiset
27.03.2010: Paluukausi päättyi tuplamestaruuteen
Hannu Manninen päätti kautensa odotetusti yhdistetyn hiihdon Suomen
mestaruuteen kotimaisemissa Rovaniemen Ounasvaaralla. Neljäntenä
ladulle startannut Manninen kuroi Anssi Koivurannan mäessä hankkiman 28 sekunnin
etumatkan kiinni jo kolmen ja puolen kilometrin kohdalla. Lopullinen
ratkaisu syntyi puoli kilometriä myöhemmin, kun hopealle hiihtänyt
Koivuranta ja loppukiritaistelussa pronssille taipunut Janne Ryynänen
eivät pysyneet Mannisen kyydissä.
Liikennelentäjäksi Porissa opiskeleva
Manninen sujutteli viimeiset kuusi kilometriä ylhäisessä
yksinäisyydessään ja tuuletti maalissa viikonlopun tuplamestarina
minuutin ja 15 sekuntia ennen muita. Päivää aiemmin Ounasvaaran
Hiihtoseuraa edustava Manninen voitti yhdessä Janne Ryynäsen kanssa
parisprintin selvästi ennen Lahden Hiihtoseuran Jesse Jääskeläistä ja
Joni Karjalaista.

Niila Manninen, 2 vuotta, otti pääroolin poseerauksessa
Ounasvaaralla, kun Hannu-isä (oik.) ja Janne Ryynänen juhlivat
parisprintin
Suomen mestaruutta perjantai-iltana.
Kuva: Pekka Aho / Lapin Kansa
Lue lisää...
06.03.2010: Mannisen uran 48:s maailmancupvoitto
Hannu Manninen
päätti yhdistetyn hiihdon maailmancupkautensa näyttävään voittoon
Salpausselän kisoissa Lahdessa. Manninen ei lähde enää kauden
päättävään Oslon osakilpailuun Norjaan. Hän on osallistunut
opintokiireittensä takia kuluvalla kaudella vain kuuteen cupin 19
kisasta tuloksenaan kolme voittoa, kaksi kakkossijaa ja yksi 17. tila.
Lue lisää...
26.02.2010: "Kisoista jäi hyvä maku"
Hannu
Manninen päätti Vancouverin olympiakisat upeaan hiihtoon yhdistetyn
suurmäen kisassa. Nappisuoritus ei kuitenkaan riittänyt aivan
palkintokorokkeelle, kun hyppyosuudella vaihtelevat ilmavirtaukset
eivät olleet suosiolliset.
Lue lisää...
29.01.2010: Manninen otettu uusista sponsoreistaan
Lehtijuttu innosti Paproksen toimitusjohtajan Pasi Someron (oik.) mukaan Hannu Mannisen tukijoukkoihin.
Samalla, kun Hannu
Manninen muutti yllättäen olympiasuunnitelmiaan, hän sai yhtä
yllättäen myös kaksi uutta yhteistyökumppania. Ympäristöhuoltoon
erikoistunut palveluyritys Papros Oy päätti panostaa Manniseen
samalla, kun hän itse päätti panostaa Vancouverissa myös
normaalimäen yhdistetyn kilpailuun. Yhteistyösopimus
allekirjoitettiin perjantaina Helsingissä Crush Cocktail &
Lounge Barissa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Myös
sykemittareita valmistava Suunto Oy liittyi olympialaisten
kynnyksellä Mannisen tukijoukkoihin omasta aloitteestaan oltuaan jo
aiemmin rovaniemeläiskonkarin partnerina kaudella 2006-2007.
Lue lisää...
|
|
|
|